Vihersmoothien sietämätön keveys

En oikeastaan tykkää ruokahypetyksestä. Joku tarjoilee jonkun maailman vanhimman asian uudessa paketissa, ja yhtäkkiä Suomessa on voipula. Jengi vetää vuosikymmeniä kilokaupalla valkoista pastaa ja leipää, kunnes jossain alkaa karppaushypetys, ja eräänä kauniina päivänä maan vanhin pullatehdas tekee konkurssin. No se avokadopasta oli kyllä hyvää. Ja Frontside Ollie –hypetys oli ihan oikeutettua, koska se on niin hyvä biisi. Mutta se ei taida liittyä ruokaan.

Kuitenkin esim. vihersmoothien ympärillä kiehuva hypetys välillä kummastuttaa. Kyse on kuitenkin vain siitä, että ihmisten ja jänisten kannattaa syödä aika paljon vihreitä kasviksia. Tai kasviksia yleensä. Ja hedelmiä ja yrttejä. Ja ne maistuu hyviltä, kun ne sekoittaa yhteen blenderillä. Vihersmoothie ei kuitenkaan uskoakseni lopeta aseellisia konflikteja, paranna ihan kaikista sairauksista (vilustumisesta ja krapulasta kylläkin) tai saa edes ihoa hehkumaan. Nykyään itse asiassa, kun kuulen puhuttavan vihersmoothiesta, ajattelen ensimmäiseksi goji-marjoja, mulpereita, spirulinaa, siitepölyrakeita, maca-stevia-pakuriteetä ja muuta outoa. Minun smoothieissani on yleensä vain mustikoita, selleriä ja banaania. Tai porkkanaa, appelsiinia, selleriä ja omenaa. Tai pinaattia, mangoa ja selleriä. Tai mitä tahansa ja selleriä. En siis ihan ole hypetyksessä mukana, vaikka mielestäni useimpien ihmisten kannattaisi ainakin kokeilla sekoittaa smoothiensa muustakin kuin jäätelöstä, kaakaojauheesta ja rasvattomasta maidosta. (No tuo on kyllä oikeastaan pirtelö.)

Ja nyt, kun olen irtisanoutunut vihersmoothiehypestä, voinkin aloittaa siitä kohkaamisen. HEI OIKEESTI! Se on vaan niin hyvää! Ja siitä saa hitosti vitamiinei, hei! Se on kätevää! Sinne vaan pikkuisen nahistuneet porkkanat, yksi liian kirpeä greippi ja supermakea päärynä sekä kukkurallinen lusikallinen hunajaa, niin jo läks päivä käyntiin! Koska siitä tulee niin kevyt ja tasapainoinen olo. Etenkin meillä, joihin mikä tahansa placebo vaikuttaa vähintään yhtä tehokkaasti kuin oikea lääke. Kun tietää saavansa parhaan mahdollisen arsenaalin hyviä asioita elimistöön, sen myös tuntee lähes saman tien. Tai luulee tuntevansa, ihan sama. 

Tänään blenderin giljotiiniin tuomittiin seuraavat veikeät vihannekset:

SELLERIÄ <3 (huom. vihasin jotakuinkin sikana ennen kuin aloin käyttää smoothieissa. Nyt ei ole epätavallista, että iskee pakottava selleriHIMO ihan yhtäkkiä.)

porkkanaa (jänisten perusmättöö)

omenaa

inkivääriä (nuhakausi menossa)

kröhöm, niitä goji-marjoja

klementiiniä

mintunoksia

hunajaaaa!!

kylmää vettä

Niin, ja sellerit pakastimesta! Ostan aina isoimman jättisellerin, jota luomutiskiltä löytyy, käytän pari oksaa tuoreeltaan ja loput pilkon pakastimeen. Tälle ilmiölle ei ole mitään selitystä.

Tätä supernam-juomaa kului pari lasillista briellä ja viikunahillolla päällystetyn croissantin kera. Niin, ja päälle vielä mutteripannukahvit ja suklaakeksejä.

Viikonloppu kuluu osittain töitä tehdessä, mutta ei harmita, koska ulkona on harmaata ja lasissa oranssia. 

Jänis työnsi päänsä pensaaseen

Haha. Hahahaha. Mä aloitin joskus pikkutyttönä tällaisen blogin, jolla on lapsellinen nimi ja aikuismainen karamelliaiheinen taustakuva. Muistaakseni lopetin blogin kirjoittamisen, koska lähdin neljän päivän työmatkalle, enkä palattuani enää muistanut, että olin perustanut blogin. Tai sitten iski mulle tyypillinen ujostelumieliala ja ajattelin, että onpa noloa kirjoittaa omasta gradustaan anonyymina johonkin blogiin, josta kukaan ei tiedä ja jota kukaan ei lue. Huh, mitä ihmisetkin kadulla ajattelee!

Mun blogin kaksi lukijaa eivät kuitenkaan pidä mua yhtä nolona kuin oikeasti olen, ja he ovat jopa vähän kyselleet Jäniksen hengentuotoksien tai –jätöksien perään. Elikä, elikä, teen paluun vinhasti loikkien internetin kaalimaalle.

Siinähän kävi sitten sillä tavalla, että lopetin gradun kirjoittamisen jotakuinkin aika pian viimeisen blogipostauksen jälkeen (20.9.2010), koska mitkään olosuhteiden optimoinnit ei todellakaan saaneet Jänistä asettumaan viittä minuuttia pitempään gradunnnnnnghn ääreen. Ei ennen kuin koitti Kunnian Kuukausi huhtikuu armon vuonna 2011. Pallona jalassa roikkuva työstressi helpotti erinäisistä olosuhteista johtuen noin kuukaudeksi, ja sattumalta törmäsin netissä teokseen Gradutakuu, joka opastaa, kuinka kirjoitetaan gradu kuukaudessa. Universumi puhui ja minä kuuntelin! ”Mulla on kuukausi aikaa, gradun voi tehdä kuukaudessa = minä teen nyt sen gradun kuukaudessa.” Ja tein. No, tulihan siihen taas kaikkea reissua ja ehdottoman välttämättömiä skumppajuhlia, että oikeastaan kirjoitin suurimman osan gradusta parin viikonlopun aikana. Vietin viimeisen vappuni opiskelijana lähinnä ruokapöydän ääressä huonossa asennossa sanoja nakutellen. Välillä ravasin kiukkuisen kierroksen olohuoneen ympäri ja huusin seinille sekä epäonniselle asuinkumppanille, että MIHIN MAISTERINTUTKINTOA OIKEASTAAN TARVITSEE. Kauheata elitismiä ajatella, että kandidaatintutkinto ei riitä ihmisarvoiseen elämään. Niin, ja olihan mulla sitten sekin ongelma, että koin hyvin vahvasti, että mun aivoja ja fysiikkaa ei ole luotu gradun kirjoittamista mahdollistaviksi. Että vaikka niin monet ennen mua on kirjoittaneet sen g-pläjäyksen, niin juuri minä en oikeastaan tule siihen ikinä pystymään.

Ja sitten kuitenkin toukokuun alkupäivinä palautin gradun. Kaksi viikkoa sen jälkeen, kun ohjaajani kertoi minulle kiertelemättä, etten voi mitenkään palauttaa gradua vielä moneen kuukauteen, koska sitä ei tultaisi hyväksymään eikä siinä itse asiassa ole paljonkaan järkeä. ”Niin niin, mutta mä palautankin sen vasta kahden viikon päästä eli kerro, mitä pitää tehdä.” Hän huokaisi puhelimeen ja alkoi luetella, mikä työssä oli pahimmin pielessä ja puutteessa. Lisäksi sain vielä huokausten täyttämiä sähköposteja, jotka yrittivät vielä kerran vakuuttaa, että minun pitäisi tehdä gradua ihan kaikessa rauhassa vielä kesän yli ainakin. Lapset, aina ei kannata kuunnella kokeneempia ja viisaampia, vaan tehdä omalla tyhmällä ja toimivalla tavalla hommat valmiiksi. 

Suurimmat valaistumisen hetket rankalla muutaman viikon (ja vuoden) gradutaipaleellani olivat:

1.     Valmis, keskinkertainen gradu on minulle tärkeämpi tavoite kuin viittä vaille valmis, hyvä gradu.

2.     Deadlinen asettaminen on pakollista. Ja sen kuvitteleminen, että taivaalta alkaa pudota alasimia ihmisten päähän, jos en pidä dediksestä kiinni. Huom., en tykkää putoavista alasimista.

3.     Tomaatit on hyviä eli 25 minuutissa saa aikaan vaikka mitä eli pomodoro-tekniikka muuttaa elämäsi silkaksi ketsupiksi.

En todellakaan osaa neuvoa, miten kirjoitetaan erinomainen gradu tai miten gradun kirjoittamisesta voisi nauttia. Sen sijaan uskon ylläolevien valaistushetkien voivan auttaa sellaisia henkilöitä, joille keskinkertainen tai sitä huonompi gradu on riittävän hyvä, ja jotka haluavat saada gradun valmiiksi NYTHETIIHANKOHTA, eivätkä esim. puolen vuoden päästä. Lyhyt kärsimys, suuri palkinto. Se sanoinkuvaamaton tunne, kun kirjautuu viimeistä kertaa WebOodiin, ja huomaa kaikkien opintosuoritusten hävinneen kurssilistauksesta ja korvautuneen hunajantuoksuisella ”Valtiotieteiden maisteri” –suorituksella <3

Rakkaat kaksi lukijaani: puskekaa, kiukutelkaa, vääntäkää, ruuvatkaa, juntatkaa sitä graduanne. Te ootte paljon parempia gradunkirjoittajia kuin mä, joten jos mä pystyin siihen, niin pystytte tekin (sillä erotuksella, että teidän graduista tulee kaiken lisäksi vielä tosi hyviä).  

PS. Ei vielä aavistustakaan, mistä tässä jänöblogissa tullaan jatkossa avautumaan, jos mistään. Ehkä hyvästä ruuasta (ml. porkkanat ja kaalinpäät), reissuista, suunnasta, paikoista, vihersmoothieista, leivoksista, kahvin merkityksestä henkiselle hyvinvoinnille, kehittymisestä, onnellisista päivistä. Vihreästä teestä, jossa seilaa Jordaniasta ostettuja ruusunnuppuja ja jota juodaan vähän kolhiintuneesta mukista aurinkoisena sunnuntaiaamuna suklaan kanssa.

Brysselistä, jossa olen saanut olla jo kolme vuotta jäniksenä kyydissä.